tiistai 24. maaliskuuta 2015

Bordeaux & Toulouse

Heissan!

Viime viikonloppu vierähti Bordeaux'ssa Maijan kanssa, ja oli kyllä superkiva viikonloppu. Paljon hyvää ruokaa, paljon nähtävää ja tietysti parasta seuraa. :) pieni sadekaan ei haitannu liikaa. Tulomatkalla pysähdyttiin pariks tunniks Toulouseen, mut siellä sato ja kun oli sunnuntai (eli 90% paikoista on kiinni), ei saatu ehkä mitään parasta kuvaa Toulousesta, mut ihan mukavalta sekin vaikutti.

Bordeaux'sta tykkäsin tosi paljon. Rakennuksista huomaa selvästi, että kyseessä on vanha ja historiallinen kaupunki, ja pääkadulla oli myös ihan mielettömiä kauppoja! Ihan perusvaatekauppoja, mutta myös tosi paljon kivoja pikkuputiikkeja. Löytypä sieltä sitten vähän vaatteita ja tuliaisia Suomeenkin mukaan.

Lemppariostos on ehottomasti uus reppu, mutta mukaan tarttu myös valkoset ballerinat, hame ja mekko. Ainii ja bikinitki! ;) kesäfiilistelyä. Seuraavan kerran shoppailua sit vajaa kuukauden päästä Barcelonassa. ;)




Perjantaina lähettiin heti aamusta Bordeaux'seen, ja junamatka kesti 4h (makso 30€ ekassa luokassa), joten meille jäi kivasti aikaa melkein kaks kokonaista päivää nähä Bordeaux'ta.

Suurin osa kaupungin rakennuksista oli vaaleita väritykseltään, ja selvästi just vanhaa Ranskaa. Kaikki ruoka mitä syötiin oli todella hyvää ja nimenomaan sitä perinteistä ranskalaista ruokaa. Montpellierissä ei nimittäin saa monesta paikasta stereotyyppistä "ranskalaista" ruokaa, sillä sijainnin takia ruokakulttuurissa on paljon mm. espanjalaisia vaikutteita. Mutta, Bordeaux'ta voin siis suositella lämpimästi, vaikka sää ei meitä niin suosinutkaan! Ja btw, Bordeaux'ssa jengi puhuu paremmin enkkua kun Montsussa. Tiedä sitten johtuuko turismista vai mistä.




Hauska, pieni ja tunnelmallinen kahvila/ravintola
Leivän päälle camembertia, valkosipulia, makkaraa ja omenaa
Oli kyllä hiukan liian tuhti annos, mutta hyvää! Ja reippaasti valkosipulia :p
Illalliselle lähössä :)
Place de la Bourse illalla

La Garonne
Superravintola meren herkuista tykkäävälle!

Meiksin namilohta
Maijan äyriäislautanen, hyh sanon minä.. :D
Suklaafondant
Ja kaikki hävis!
Seuraavana päivänä käppäiltiin sit keskustaan vähän eri kautta, ja käytiin matkan varrella paikallisessa kauppahallissa. Naaammm mitä herkkuja ja siis sitä raaka-aineiden tuoreutta! Tällasia pitäs olla Suomessakin! Pystyis tukemaan paikallista ruokaa ja yrittäjiä, ja varmasti kuluttajillekin halvempaa.

Ja siittäää ranskalainen aamupala. En tajuu miten ihmiset syö täällä niin vähän aamulla! Ja kun ei tosta tuu ees kunnolla täyteen kun on vaaleeta höttöleipää :D






Tuorepuristettua mehua *sydännaamahymiö*














Retrokauppa


Katuartisti. Oli tosi mielenkiintonen tapa maalata, wow!



Puspus
Alkuruokana camembert-juustoa omenalla nyytissä + salaattia

Pääruokana talon burger, oli todella hyvää! Maija söi onneks puolet ranskiksista nii ei tarvinnu heittää pois;D oli nimittäin sen verran hyviä!
Jälkkäriksi maistoin tarte tatinia, eli ranskalaista "omenapiirakkaa"
Meiän illallismesta ulkoapäin
Sunnuntaiaamuna aurinko helli Bordeaux'ssa




Bordeaux-Toulouse ;)
Toulousessa kerettiin käydä syömässä ja sit kierrellä sellaset parisen tuntia. Vettä tosiaa ripsutteli koko ajan, mikä oli aika harmi, mut kaupunki vaikutti siltikin aika kivalta. Toulousea kutsutaan nimellä "la ville rose" punatiilisten rakennusten vuoksi.








Sama kauppa oli myös Bordeaux'ssa, ihan mahtavia juttuja tuolla! Pylones nimeltään.





Ranskalaisittain kahvia ulkona, satoi taikka paistoi!
Tällä viikolla tavotteena onkin sit vaan lukea ja tehdä kouluhommia, sillä pari koetta tällä viikolla ja muutama esitelmä tulossa. Voi olla, että lauantain Carcassonen reissu jää väliin, sillä ens viikolla en kuiteskaan tee mitään kouluhommia kun Arttu ja äiti tulee.

Mulla vaan mukavasti jumittaa tällä hetkellä mun niska ja yläselkä, enkä saa ees päätä käännettyä kunnolla. :/ sitä se huono istuma-asento ja nukkuma-asento teettää. Tylsää.

xo, Susa